Siemen

Siemen Näin keskellä talvea ei tarvitse paljon odottaa minkään kasvin kasvavan. Kuitenkin parin kuukauden päästä alkaa jo osan kasvien esikasvatus tulevaa kesää varten. Nuo pienen pienet siemenet, jotka odottavat tulevaa istutusta, tuntuvat miltei toivottomilta....

Tilaa Jumalalle

Tilaa Jumalalle Joskus me ikään kuin kadotamme Jumalan todellisuuden ajastamme ja näköpiiristämme. Liian usein kiireemme sulkee Jumalan kohtaamisen hetket pois päivittäisestä ajankäytöstämme – ”Nyt ei oikein ole aikaa Jumalalle, kun on vielä hoidettavana se ja...

Joulu juhlista jaloin

Joulu juhlista jaloin Tässä päivänä muutamana nousi suuri kiitollisuus Jumalaa kohtaan pelastuksesta Kristuksessa Jeesuksessa, että minäkin suuri syntinen sain kerran kohdata armon. Tämä tapahtui juuri joulun alla -87. Mottona tuohon saakka joulun aikaan oli: Joulu...

Siunattu siunaukseksi

Siunattu siunaukseksi ​Seurakuntamme Joulukuun näkylauseteema on ‘Oman perheensä ja läheistensä siunaukseksi’ – varsin siunattu teema on siis kyseessä. Teemaa tullaan tarkastelemaan ainakin kolmen näkökulman kautta: ‘kutsuttu olemaan siunauksena’, ‘seurakunta...

Sallikaa lasten tulla minun tyköni

Sallikaa lasten tulla minun tyköni Näitä Jeesuksen sanoja olemme tällä viikolla opiskelleet ja eläneet todeksi. Vamoksella tämä viikko on ollut lapsi- ja perhetyön viikko, joka huipentuu viikonloppuna pidettyyn perheiden yhteiseen päivään.  Hallapurotlähetit Raamattu...

Etuoikeutettu

Etuoikeutettu Luin taannoin jutun, jossa kerrottiin Kristuksen nimistä. Jotenkin nämä nimet pysäyttivät juuri tässä maailman hetkessä. Maarika Piispanenblogisti Kuinka turvalliselta tuntuukaan, että keskellä sotivaa maailmaa ja sotien uhkakuvia saamme tuntea Hänet,...