Siemen

Näin keskellä talvea ei tarvitse paljon odottaa minkään kasvin kasvavan. Kuitenkin parin kuukauden päästä alkaa jo osan kasvien esikasvatus tulevaa kesää varten. Nuo pienen pienet siemenet, jotka odottavat tulevaa istutusta, tuntuvat miltei toivottomilta. Kuitenkin, kun siemen saa kasvualustan, lämpöä, vettä ja valoa, ihme tapahtuu.

Hanna Aarnio
Jäsen

Tuohon pieneen siemeneen on laitettu kasvun edellytys. Siemen ei itse sitä tiedä, ei edes sitä minkä kasvin siemen se on, mutta siinä sisällä on jo se mikä siitä tulee. Samoin on meidän laitamme. Luodessaan meidät, Jumala laittoi meihin kasvun edellytyksen, sen ketä me olemme ja millaiseksi Hän haluaa meidän kasvavan.

Talvella astuessamme ulos voimme kokea konkreettisesti ilman kylmyyden. Luonto on kuin kuollut eikä kasvua tapahdu. Myös hengellisesti ympärillämme olevassa maailmassa kylmyys leviää vääjäämättä, mutta Jumala ei halua meidän olevan poissa pelistä. Hän haluaa kasvattaa ja käyttää meitä, jopa näin kylmimpänä talvena. Mutta miten se on mahdollista? Eihän kylmyydessä tapahdu kasvua?

Kun olemme kiinni Jumalassa, Hänen lämpönsä, valonsa ja ravinteensa kasvattavat meitä kohti Hänen suunnitelmaansa. Voisiko jopa olla niin, että Jumalan maailmassa paras kasvu tapahtuukin näinä kylmimpinä aikoina, kun elämässä ei olekaan kaikki parhain päin. Silloin tarvitsemme eniten Jumalan läheisyyttä, Hänen Sanaansa ja Pyhän Hengen läsnäoloa. Tällöin meistä kasvaa se, miksi Jumala on meidät tarkoittanut.

Hanna