Uuden edessä

Tätä kirjoittaessa olemme olleet Thaimaassa reilu kolme viikkoa. Sen aikana on tapahtunut niin paljon, että tuntuu kuin olisimme olleet täällä vuoden. 

Puurulat
Lähetit

Kun saavuimme Thaimaahan, kaikki tuntui yllättävänkin tutulle. Ihmiset ympärillä, thaikielen sorina ja katuruokakojujen tuoksut olivat kaikki niin tuttuja ja nostivat mukavia muistoja mieleen.

Thaimaan työn siirtäminen eläkkeelle jääneeltä Meria Jokiselta meidän vastuullemme oli ohjelmassa heti alkuun. Kuluneet viikot ovat olleetkin todella hektisiä ja näille alkuviikoille oli suunniteltu tosi tiukka ja tarkka ohjelma. Tässä maassa kaikki ei yleensä kyllä suju niin kuin on suunnitellut, vaan aina tulee mutkia matkaan ja asiat viivästyvät. Mutta nyt olemme olleet todella ihmeissämme, miten hyvin kaikki on sujunut. Ja tiedostamme kyllä mistä se johtuu. Esirukouksista.

Nyt on hoidettu eri virastoissa asioita, jotta uuden työn hoitaminen on mahdollista. Kävimme myös kiertämässä kaikki neljä oppilaskotia Merian kanssa. Kaikissa paikoissa oli järjestetty hänelle lähtöjuhla, lapsilla oli ohjelmaa ja samalla he toivottivat meidät tervetulleeksi.

Iso kiitosaihe on se, että löysimme meille täältä kodin. Se löytyi nopeasti ja siinä oli selvästi johdatusta. On helpompaa asettua uuteen kaupunkiin ja uuteen työhön, kun sen saa tehdä omasta kodista käsin. Kiitos jos muistatte meitä rukouksin myös jatkossa. Edessämme on paljon uutta ja haasteellisia asioita. Onneksi saamme luottaa, että Jumala varustaa työhön. 

Siunauksin, Puurulat