Toivo Vapahtajassa

Mä silmät luon ylös taivaaseen ja yhteen käteni liitän. Sua Herra ystävä lapsien nyt hartain mielin mä kiitän.”  Tämä hengellinen laulu tulee monesti mieleen, kun meillä ei lapsilla tule uni. Näinä aikoina voi olla, ettei monilla aikuisillakaan ei tule uni. Laitetaan kätemme ristiin ja toivomme ylösnousseeseen Vapahtajaan.

Hallapurot
SRK lähetit

Olemme olleet eristyksissä jo aika pitkään. Ulkonaliikkumiskielto Espanjassa alkoi maaliskuun puolessa välissä. Siitä lähtien lapset eivät ole käyneet missään, Marjo on käynyt roskiksella ja Jaakko kaupassa, silloin kun on ollut pakko. Kaupassa ensin käsien desinfiointi, muovihanskat sekä kärryn desinfiointi. Tiukat turvavälit. Marjo piti lapsille koulua kotona, ja osallistuimme seurakunnan toimintaan videoin, ihan niin kuin täälläkin on hetken aikaa jo tehty. Saavuimme evakuointilennolla Suomeen huhtikuun puolessa välissä koko perhe. 

Asumme Kokkolassa ensimmäiset 14 vrk karanteenissa, käymättä kaupassa tai muillakaan asioilla. Ulkoilemme siellä missä muut eivät. Kiitos kaikille, jotka olette hoitaneet asioita meidän puolestamme ja pitäneet meistä huolta karanteenin aikana. Asumisemme on nyt järjestyksessä myös karanteenin jälkeen ja olemme siitä kiitollisia. Voimme koko perhe hyvin.    

”Mua suojaa, sä Isä armainen, Sun Henkes voimalla vielä. Ja tieni johdata taivaaseen, iäiseen elohon siellä.”

Hallapurot