Oikeat ja riittävät eväät

Koska raahaan vaelluksillani mukanani kameraa ja usein myös jalustaa, vie selässä kulkeva teltta ja makuupussi sekä kahden päivän ruuat ja vedet tarpeettomasti energiaa sekä vaelluksesta nautintoa.

Kokematon vaeltaja pakkaa reppuunsa yleensä monenlaista. Huomaamatta repun paino nousee, eikä sisältö sitten kuitenkaan vastaa niitä tarpeita, joihin tunturissa törmää. Vaatteet ovat vääränlaiset ja eväät laihat. Näin käy siitäkin huolimatta, että tietoa vaelluksen suunnittelusta on tarjolla paljon ja ruokapuoli kehittynyt huimasti. Nykyisin ei tarvitse tehdä päivän vaellusta pelkillä Vaasan ruispaloilla.

Uskovan vaelluksessa on valitettavan usein samoja piirteitä, kuin luonnossa kulkevan kokemattoman vaeltajan. Tietoa vaellukseen liittyvistä vaaroista ja haasteista on paljon, samoin kuin ohjeita siitä, miten ja missä kannattaa kulkea (Raamattu).

Perusohje elämänmittaiselle vaellukselle löytyy esimerkiksi Sananlaskujen kirjan luvusta kuusi. ”Totuta poikanen tiensä suuntaan, niin hän ei vanhanakaan siitä poikkea”. Kaiken vaeltamisen perusedellytys on se, että pysyy oikealla reitillä. Olitpa sitten matkalla minne tahansa, perille pääsemisen kannalta merkittävin päätös tehdään yleensä matkan aluksi; mitä reittiä päätän kulkea? Vaihtoehtoisiakin tapoja valita reittinsä toki on, mutta kun lopulta pääsee perille, on mahtavaa saada todeta, että teki oikean reittivalinnan. Tai on opettavaista todeta, että olisi pitänyt sittenkin mennä sitä toista kautta. Kuusamon Pieni Karhunkierros tarjoaa loistavan esimerkin valintojen maailmaan. Sama reitti ja samat upeat maisemat, mutta toiseen suuntaan kuljettaessa noustavana on yli 250 porrasta – toiseen suuntaan samat raput saa tulla alaspäin. 

Raamatun ehkä tunnetuin eväsvalinta oli pienellä pojalla. Johanneksen evankeliumin kuudes luku kertoo ihmeestä, joka tehtiin viidellä leivällä ja kahdella kalalla. Saattaa olla, että valinnan teki aamulla pojan puolesta äiti. Äidin viisaudella valitsemat eväät olivat ensinnäkin riittävän ravitsevat mutta myös kevyet kantaa. Mutta on kolmaskin tekijä; eväät olivat oikeanlaiset. Oletko koskaan ottanut pientä lastasi mukaan päiväkokoukseen ja varannut hänelle mukaan pienen rasian rusinoita? Onko rusina-aski riittänyt ilmoitusasioita pitemmälle? Ei niin. Kun kokouksen saarna alkaa, tekemistä on pitänyt keksiä, koska rusinat on jo syöty. Raamatun pienen pojan eväät olivat oikeanlaiset, koska niitä halusi nauttia oikeaan nälkään, ei makeanhimoon. Pojan äiti oli viisas. Tästä syystä kalat ja leivät saattoivat olla vielä jäljellä, kun Jeesus niitä tarvitsi. 

Uskovan vaeltamisen toinen olennainen asia ovat varusteet. Efesolaiskirjeen kuudes luku kertoo Jumalan taisteluvarustuksesta, joka on tarjolla meille jokaiselle. Se on kallein mahdollinen varustelu, jonka kukaan voi saada. Vaelluksen taukopaikalla seurakunnan päiväkokouksessa ei tarvitse vilkuilla sivuilleen vertaillakseen, miten loistavat ja kalliit vaelluskamppeet itse kullakin on. Tarjolla oleva varustus on maksettu, yhtä arvokas jokaiselle ja tasalaatua. Mutta se on vain tarjolla. Jokaisen meidän on puettava varustus päälle, jo tänään. Paavali sanoo Efesolaisille, että ”pukekaa yllenne koko taisteluvarustus, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa”. On siis oltava valmis, vaikka juuri nyt vaellus tuntuisi kevyeltä. Vaikka Paavali kirjoittaa, että ”emmehän me taistele lihaa ja verta vastaan”, hän silti tarkoittaa jokaisen omaa taistelua. Alkukielen sana palé, tarkoittaa nimenomaan lähitaistelua, ”mies miestä vastaan” -taistelua. Vaelluksella oman kengän aiheuttama rakko tulee pääsääntöisesti omaan kantapäähän ja juurakkoon kompastuessaan loukkaa oman polvensa. Siksi Efesolaiskirjeen 6. luvun jae 18 on loistava ohje Jumalan taisteluvarustuksen pukemiseen. Rukouselämän monipuolisuudella varustat itsesi elämänmittaiselle vaellukselle.

Ja jos nyt jäit miettimään sitä Pienen Karhunkierroksen kulkusuuntaa, niin lähde Myllykoskelta vastapäivään. Rappuset on huomattavasti mukavampi mennä alaspäin. Siunausta vaeltamiseen.

​