Megatrendit
Sitra julkaisi tammikuussa Megatrendit 2023. Megatrendiä kuvataan siten, että se on yleinen kehityssuunta, laaja muutoksen kaari, kuten esimerkiksi ekologinen kestävyyskriisi. Megatrendi on yleensä globaali eli maailmalaajuinen ja kehityssuunnan uskotaan usein jatkuvan samansuuntaisena.
Jarkko
Jäsen
No millainen kehityssuunta meille sitten maalailtiin? Julkaisun voi tiivistää ihan vain luettelotasolle näin: 1. luonnon kantokyky murenee, 2. hyvinvoinnin haasteet kasvavat, 3. demokratian kamppailu kovenee, 4. kilpailu digivallasta kiihtyy ja 5. talouden perusta rakoilee.
Kuulostaako sinusta miten toiveikkaalta? Megatrendit julkaistiin näyttävästi live-lähetyksenä ja ennakkoinfoissa kehotettiin ottamaan popcornit esiin ja seuraamaan tapahtumaa isommalla porukalla esimerkiksi töissä.
Minäpä julkaisen tässä nyt kristilliset megatrendit 2023, jotka ovat olleet voimassa vähintään sen kaksituhatta vuotta eivätkä näytä vanhenevan edelleenkään. Koska Jumalan käsissä on kuitenkin lopulta kaikki, pärjäämme kolmella megatrendillä:
Jeesus kantoi kaikki syntimme ja uskomalla häneen saamme elää. (Joh. 11:25-26)
Jeesus itse lupasi, ettei huomisesta päivästä tarvitse murehtia, koska Taivaallinen Isä kyllä tietää, mitä me tarvitsemme. (Matt.6:31-32)
Jeesus rukoilee puolestamme. (Hebr. 7:25)
Muista että megatrendi on siis maailmanlaajuinen ja kehityssuunnan uskotaan jatkuvan samansuuntaisena.
Toivon että tämä helpotti mieltäsi. Perusasioiden mieleen palauttaminen on joskus hyväksi.
Jarkko