Jumalan käyntikortti
Viime viikkoina olen opettajan roolissa lukenut aikuisopiskelijoiden oppimispäiväkirjoja uskontokasvatuksen kurssiin liittyen. Olen huomannut, että yllättävän monen uskostaan etääntyneen ihmisen taustalla on jossain elämän vaiheessa ollut joku uskova ihminen. Yleensä hänet muistetaan turvallisena ja lämpimänä ihmisenä – tosin, toisenlaisiakin muistikuvia on tullut vastaan.
Maarika Piispanen
Samaisissa tehtävissä olen myös huomannut, että Jumalasta löytyy aika monta erilaista tulkintaa. Se ei johdu siitä, että Jumala olisi monitulkintainen. Se johtuu siitä, että me ihmiset teemme Jumalasta omia tulkintojamme oman kokemusmaailmamme kautta. Ja toisaalta se johtuu myös siitä, että emme ehkä tunne Jumalaa, koska emme ole tutustuneet Häneen.
Ristiriitaista on kuitenkin se, että silti haluamme esittää Hänestä erilaisia tulkintoja. Eikö?
Nämä oppimistehtävät ovat saaneet minut miettimään sitä, millaisen muistikuvan minä itse jätän toisille ”uskovana ihmisenä”? Millainen ”Jumalan käyntikortti” minä olen?
Olen myös jäänyt pohtimaan sitä, mihin oma Jumalakuvani pohjautuu? Perustuuko se jonkun toisen tulkintoihin Jumalasta ja uskon luonteesta tai jonkun toisen ihmisen antamaan käsitykseen Hänestä tai kokemuksiini uskovista ihmisistä vai siihen, mitä Hän itse kertoo itsestään Raamatussa? Oppimistehtäviä lukiessani totesin, että vain harvan käsitys Jumalasta ja Jeesuksesta pohjautuu tuohon viimeksi mainittuun asiaan. Siksi sillä, kuinka hyvin itse tunnemme sanaa ja millaisia ”Jumalan käyntikortteja” olemme ihmisinä ihmisten joukossa, on merkityksellistä. Että minä itse olisin pieni ja Jumala minussa olisi suuri. Siinä on opettelemista joka päivä.
Maarika Piispanen