Herran läsnäoloon
Helposti teemme asioita samalla tavalla kuin ennenkin. Onhan se tutun turvallista. Tietyt asiat toimivatkin rutiineilla. Mutta monet asiat Jumalan teillä ”vaativat” jatkuvaa riippuvuussuhdetta Häneen sekä Hänen vastaustaan asioihin.
Jukka Myllymäki
Vanhin
Israelilaiset lähtivät Egyptistä orjuudesta kohti luvattua maata. Päämäärä oli selvä mihin tuli saapua. Herran käskyn mukaan he leiriytyivät ja Herran käskyn mukaan lähtivät liikkeelle 4.Moos.9:23 Se vaati liikkeellä olemista määränpäätä kohti. Matkalla tapahtui kaikenlaista, mutta matkan tuli jatkua.
Heidän vaeltaessaan Siinain erämaassa he alkoivat riidellä Moosekselle, kun heillä oli jano, eikä ollut vettä. Kansa ei riidellyt pelkästään Moosesta vastaa, vaan Jumalaa vastaan. Olihan Jumala koko matkan takana ja valmistava luvatun maan kansalleen. Mooses huusi Jumalaa ja sai ohjeen Jumalalta lyödä kallioon, että vettä tulee. Vettä tuli kalliosta ja kansa sai janon tyydytettyä. 2.Moos.17:1–7
Myöhemmin tapahtui samanlainen tilanne. Kansalle tuli jano ja Mooseksen piti nyt puhua kalliolle, ei lyödä. Mooses kuitenkin suutuksissaan löi kallioon ja se oli vastoin Jumalan ohjetta. Tämän seurauksena Mooses ei itse päässyt luvattuun maahan, vaan kuoli ennen sitä. 4.Moos.20:1–13
Kuinka tärkeää onkaan ”liikkua ja tehdä asioita” Jumalan tavalla. Sain kokea itse, kun yli kahdenkymmentä vuotta sitten järjestettiin ensimmäinen opetuslapseusleiri lähetyskodilla ja kun v.2021 järjestimme jälleen rukousviikon niin Herra puhui selvästi minulle, että tämä on sitä, mitä Hän haluaa lähetyskodilla tehtävän.
Näin saankin kannustaa teitä osallistumaan vko:lla 7 ruksilla järjestettävään rukousviikkoon, sekä myöhemmin huhtikuussa lähetyskodilla järjestettävään rukousviikkoon. Rukoillaan pois asioita, jotka estävät Jumalan kirkkauden ja läsnäoloa seurakunnan keskellä
Ps.105: 4. Etsikää Herraa ja hänen voimaansa,
etsikää alati hänen kasvojaan.5. Muistakaa hänen ihmeitään, jotka hän on tehnyt,
hänen tunnustekojaan ja hänen suunsa tuomioita,6. te Abrahamin, hänen palvelijansa, jälkeläiset,
te Jaakobin lapset, hänen valittunsa.
Siunauksin Jukka Myllymäki