Elämän paradoksi
Nyt kun kesä alkaa vihdoin olla täällä ja me suomalaiset suuntaamme pikkuhiljaa mökeillemme ja kesäaktiviteettiemme pariin, nousee väkisinkin mieleen vanha paradoksi: ei työ tekemällä lopu. On tavallista, että loma-ajalle laitetaan paljon odotuksia siihen, mitä pitää saada kesän aikana valmiiksi. Ja kun jotain ehkä saadaan valmiiksi, huomataan että syntyikin uusia, tekemistä vaille valmiita projekteja. Voiko jokin olla samaan aikaan valmista ja keskeneräistä? Onko mahdollista olla samaan aikaan levossa ja työssä?
Kaj Kiviniemi
Nuorisopastori
Jeesus tuo esiin sanoissaan usein paradokseja, eli väitteitä, jotka inhimillisesti tarkasteltuna näyttävät olevan yhtä aikaa tosia ja epätosia.
”Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen sävyisä ja nöyrä sydämeltäni. Näin te löydätte levon sielullenne, sillä minun ikeeni on sopiva ja minun kuormani on kevyt.”
Matteus 11:29-30
Miten kuorma voi olla kevyt? Jeesus puhuu edellä kyllä ihan oikeasta kuormasta. Tuota kyseistä kuormaa tarkoittavaa sanaa (kreikaksi phortion) käytetään muun muassa puhuttaessa laivoihin lastattavista kuormista. Miksi sitten kuitenkin meillä Jeesuksen seuraajilla arjen ja jopa hengellisenkin elämän mukana tuoma kuorma voi joskus tuntua aivan joltakin muulta kuin kevyeltä?
Jeesus kehottaa meitä oppimaan hänestä. Jos jollakin maailmanhistoriassa olisi ollut oikeus kokea raskasta taakkaa niin Jeesuksella. Koko maailman tulevaisuus oli hänen käsissään. Eksyksissä olevan ihmiskunnan tie takaisin Jumalan yhteyteen oli riippuvainen Jeesuksen ”suorituksesta”. Kuitenkin lukiessamme Jeesuksesta evankeliumeista, hänestä huokuu lapsenomainen hetkessä elämisen ilo. Samanaikaisesti hän kuitenkin etenee päämäärätietoisesti Isän suunnitelman mukaisesti. Ja kaiken sen keskellä hänen kuormansa on kevyt.
Hetkessä eläminen
Mitäpä jos me tänä kesänä uskaltaisimme elää enemmän hetkessä – kiitollisena jokaisesta päivästä, jonka Jumala on meille antanut. Jospa voisimme oppia Jeesukselta tavan kohdata elämä sellaisena kuin se on. Samaan aikaan tiedostaen, että Jumalalle ei mikään kohtaamamme asia tule yllätyksenä. Hän ei myöskään jätä meitä voimattomiksi arjen edessä.
”Mutta hän sanoi minulle: ”Minun armoni riittää sinulle, sillä voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa.” Sen tähden kerskaan mieluummin heikkoudestani, jotta Kristuksen voima lepäisi ylläni.”
2. Korinttilaisille 12:9
Haluan toivottaa sinulle oikein siunattua ja rauhallista kesää. Toivon ja rukoilen, että saat kokea läpi kesän hetkiä Jeesuksen kanssa ja että saamme yhdessä oppia Häntä seuratessamme elämään elämää, jonka kuorma on kevyt.