Perspektiivejä
Ihmisen näkökyky asioihin on aina rajallista. Elämän vaikeissa tilanteissa näemme usein ison ja ohittamattoman haasteen.
Mikko Ojala
Vanhimisto pj
Haaste saattaa estää näkemästä toivoa sekä uusia mahdollisuuksia ja pahimmillaan lopullisen päämäärän, mitä kohti ollaan kulkemassa. Ihmisen osa on sellainen, että näemme asioita omasta perspektiivistä ja näkymät päättyvät usein melko lyhyeen.
Tätä kirjoitusta alustaessani kävelen Senjan saarella, joka sijaitsee Pohjois-Norjan rannikkoalueella. Teimme vaimoni Annikan kanssa joitakin pieniä retkiä vuoristoalueilla. Vuoria kavutessa havaitsin kerta toisensa jälkeen kaksi erilaista näkökulmaa. Ensimmäinen näkökulma oli se, että alhaalta näkymät ovat varsin suppeat ja ylhäällä suorastaan majesteettiset. Toinen näkökulma oli se, että huipun saattoi havaita jo kaukaa alhaalta, mutta sen saavuttaminen vaati lujaa päättäväisyyttä sekä periksiantamattomuutta. Alhaalta saattoi havaita päämäärän olevan korkealla, mutta matka sinne vei lukuisten mutkien ja välihuippujen ohi. Oleellista oli tietää, että huippu on siellä jossain ja sitä kohti matkaamalla, sen voi tavoittaa.
Ylhäällä vuorella näkymät olivat rauhoittavat. Niiden keskellä tuntui, että seuraava huippu ei ole kuin pienen matkan päässä ja eikä vaadi saavuttaakseen edes kovia ponnisteluita. Matkatessa todellisuus osoittautui aivan toisenlaiseksi. Tämä sai miettimään Jumalan näkökulmaa ja perspektiiviä ihmisen elämään. Miten rauhoittavaa on tiedostaa Jumalan näkevän kaikkivaltiudessaan laajalla perspektiivillä meidän elämäämme. Jumala on luvannut olla meidän kanssamme ja johdattaa meitä vuoden jokaisena päivänä ja vuorokauden jokaisena tuntina. Meidän oma ajatuksemme ei ulotu kovin kauas, emmekä kykene aina näkemään haasteen yli seuraavalle vuoren huipulle, mutta Jumalan perspektiivi asioihin on aivan erilainen. Hän näkee kaiken täydellisellä näkökyvyllä ilman esteitä. Tämä tuo itselleni rauhaa ja levollisuuttani. Voin luottaa Jumalan näkymiin hänen johdattaessaan elämäni askeleita.
”Minä opetan sinua”, sanoo Herra, ”minä osoitan sinulle oikean tien. Minä neuvon sinua, katseeni seuraa sinun askeleitasi.” Psalmi 32:8