Yöllä rukoilimme yhdessä kipujen keskellä. Jatkoin vielä vuoteessani kyynelin, mutta rukouksestani loppuivat sanat, kunnes olin täysin hiljaa. Pyhä Henki alkoi puhua, kuinka Jeesus laskeutui polvilleen ja rukoili.

Luuk. 22:42 sanoen: ”Isä, jos sinä tahdot, niin ota pois minulta tämä malja; älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni, vaan sinun”.

Olisihan Jeesus pystynyt Jumaluudessaan pysäyttää täysin ristiinnaulitsemisensa, mutta tämä elämänvaihde tarvittiin, jotta meillä olisi elämä. Tämä ei ollut tappio eikä yliluonnollisten asioiden loppuminen. Jumala tietää kaiken ja Hänen valtakuntansa etenee. Tie Jumalan tuntemiseen menee ristin kautta. 

Paavali laittaa oman ”ansiolistansa” roskakoriin, tunteakseen Jeesuksen:

 Fil.3:8-11 ”Niinpä minä luen kaiken tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla. Hänen tähtensä olen menettänyt kaiken ja pidän sen roskana, että voittaisin omakseni Kristuksen ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, joka tulee laista, vaan sen, joka tulee uskosta Kristukseen, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella. Haluan tuntea Kristuksen ja hänen ylösnousemuksensa voiman ja hänen kärsimystensä osallisuuden ja tulla hänen kaltaisekseen samastumalla hänen kuolemaansa, kunhan vain pääsen ylösnousemukseen kuolleista. 

Paavali halusi oppia tuntemaan Kristuksen, vaikka tie meni kärsimysten kautta. Voimmeko me tuntea Jeesuksen ilman kärsimyksiä ja kipuja jossain vaiheessa elämäämme?

Sairaalassa ollessani näin Jumalan toimivan kaiken kivun ja kärsimyksen keskellä veljemme kautta: Arabiveli sai uudistua uskossaan nähdessään Mustaphan luottamuksen Jeesukseen ja ateisti sai kuulla evankeliumin. Mieleeni nousi kiitollisuus, että saamme seurata elävää Jumalaa joka tilanteessa. 

Siunauksin Jukka Myllymäki