Näkökykyä Taivaasta
Olen viime aikoina nähnyt surullisia ja itkeviä kasvoja. En tarkalleen kaikkien kohdalla tiedä, mitä niiden takana on. Olen miettinyt meidän kristittyjen kykyä ja tapaa kohdata lähimmäisiä. On tärkeää, että meillä on uskovien yhteys, sekä hyvä olla keskenämme, tämä huomataan seurakunnan ulkopuolellakin. Mutta usein haasteena on kohdata myös niitä, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet seurakuntayhteyden ulkopuolelle tai jotka eivät ole koskaan seurakuntaan kuuluneetkaan.
Miriza
jäsen
Pystymmekö rakastamaan häntä yhtä paljon kuin silloin, kun hän oli vielä meidän keskellämme? Pystytkö rakastamaan ihmistä, jolla on eri ajatuksia elämään liittyen ja hyväksymään hänet, vaikka syntiä meidän ei tulekaan hyväksyä?
Rukoilemme usein: ”Anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet”. Ovatko ne vain sanoja vai onko se meidän elämässämme totta? Jos Jeesus olisi loukkaantunut ja pistänyt välejä poikki erimielisyyksistä, pahoista sanoista ja mielipiteistä, hänellä olisi tuskin ollut 12 opetuslastakaan kauaa. Olisi ollut helpompi tehdä yksin kaikki, virheettömästi ja täydellisesti, mutta Jeesus ajatteli toisin. Hänen armonsa ja rakkautensa on laajempi, mitä me ymmärrämme. Pietari kielsi Jeesuksen kolme kertaa, mutta Jeesus ei siltikään hyljännyt häntä. Meidän ei tarvitse olla samaa mieltä kaikesta, meidän ei pidä hyväksyä syntiä tai arvoja, jotka eivät ole Raamatusta, mutta meidän täytyy hyväksyä ihmiset ja olla valmiita kuuntelemaan heitä. Meidän täytyy löytää Jumalan rakkaus kohtaamisiin näillä Rakkauden kaksoiskäskyn sanoilla:
“Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne”. Joh. 14:34-35
Miritsa