Yhteinen sydämen syke

Rami Kaakinen | 15.2.2017 21.37

Tänä vuonna juhlimme Suomen satavuotista itsenäistä taivalta. Tällä matkalla ikäluokka toisensa perään on noussut kantamaan oman kortensa kekoon maamme hyvinvoinnin eteen. Eri sukupolvilla ja eri aikakausilla on olleet omat haasteensa. Itsenäisen Suomen ensimmäinen sukupolvi kohtasi järkyttävän tragedian. Kansan voimakas jakautuminen hyväosaisiin ja köyhälistöön kärjistyi veriseksi sisällissodaksi, jossa veli kääntyi veljeään ja naapuri naapuriaan vastaan. Tuon sukupolven suurin haaste oli anteeksianto. Konfliktin jälkiä, haavoja ja arpia, vihaa ja katkeruutta paranneltiin pitkään.

Heti seuraava sukupolvi kohtasi uudet haasteet. Vuoden 1939 lopulla Neuvostoliiton hyökkäys muutti Suomen osaksi toisen maailmansodan taistelutannerta. Kylmissä ja talvisissa olosuhteissa käyty sota sai laajaa kansainvälistä huomiota. Alettiin puhua talvisodan ihmeestä. Kaikkien yllätykseksi Suomi pystyi torjumaan ylivoimaisen vastustajan ja säilytti itsenäisyytensä. Vaikka sota oli kaikin puolin kauhea asia, se sai jakaantuneen ja keskinäistä kaunaa kantaneen kansan yhdistämään rivinsä. Suvut, jotka olivat aiemmin olleet toisiaan vastaan, kääntyivätkin yhteiseen rintamaan. Myös rukous ja usko Jumalan apuun nousivat uuteen arvoon. Suomen kansa alkoi puhaltaa yhteen hiileen. Kaikki kynnelle kykenevät osallistuivat talkoisiin. Sotilaat rintamalla juoksuhaudoissaan ja kaukopartioretkillään, naiset lottina sairaanhoidossa ja muissa tukitoimissa, sekä lapset ja vanhukset kotirintaman tehtävistä huolehtien.

Kun talvisodasta oli selvitty, alkoi lyhyen välirauhan jälkeen jatkosota. Yhteisen sydämen sykkeen löytänyt suomen kansa selvisi siitäkin. Haasteet kuitenkin jatkuivat. Edessä oli vaurioita kärsineen maan jälleenrakentaminen ja yli 500 miljoonan dollarin arvoisten sotakorvauksien maksaminen Neuvostoliitolle. Lisäksi noin 12 prosenttia väestöstä oli joutunut lähtemään pakoon menetetyiltä alueilta ja heidät oli sijoitettava uudestaan. Tarvittiin todella kansan yhtenäisyyttä ja valmiutta ponnistella yhteiseksi hyödyksi omia vaivoja säästämättä. Vaikka sodassa ei ole mitään ihannoitavaa, on sota-ajan asenteessa, yhteishengessä ja yhteisen tavoitteen edestä uhrautumisessa jotain, josta voimme ottaa mallia.

Tällä sukupolvella, tässä ajassa on omat haasteet. Voimme nähdä ympärillämme moraalin ja kristillisten arvojen rappeutumista. Voimme havaita yhä enenevää henkistä pahoinvointia ja sen aiheuttamana toisaalta syrjäytymistä ja toisaalta radikaaleja ääri-ilmiöitä. Yhteiskunnassa kilpailu ja äärimmilleen viedyt tulostavoitteet ruokkivat yleisen ilmapiirin kylmenemistä ja kovuutta. Globaali epävarmuus, sodat, terrori-iskut ja turvapaikkaa etsivät pakolaisjoukot värittävät nykyistä maailmantilannetta. Miten me voisimme uskovina ja seurakuntana olla vastaamassa aikamme haasteisiin? Annammeko ympäröivän arvomaailman ja toimintamallien pesiytyä keskellemme? Etsimmekö individualistisesti omaa etuamme ja raivaammeko keinoja kaihtamatta itsellemme asemaa ja hyvinvointia? Vai olemmeko valmiita nousemaan vastarintaan?

Apostolien teoista voimme nähdä esimerkin, miten seurakunta toimi ja samalla vastasi ympäröiviin haasteisiin. ”Koko uskovien joukolla oli yksi sydän ja yksi sielu. Kukaan ei pitänyt omanaan sitä, minkä omisti, vaan kaikki oli heille yhteistä. Apostolit todistivat voimallisesti Herran Jeesuksen ylösnousemuksesta, ja Jumalan armo oli heidän kaikkien osana runsain määrin. Kukaan ei kärsinyt puutetta” (Apt.4:32-34). Kun seurakuntalaiset pitivät huolta toinen toisistaan ja sen jokaisella jäsenellä oli hyvä olla, oli myös sen sanoma yhteiskunnallisesti relevantti.

Jeesus itse on antanut seuraajilleen ohjeen, joka on vieläkin ajankohtainen ja sen vaikutukset tänäkin päivänä ympäröivää maailmaa mullistavat. ”Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne" (Joh.13:34-35). Jos meidän keskellä saa vallita keskinäinen rakkaus, hyväksyntä ja aito toinen toisensa arvostus ja huomioiminen, on meidän sanomamme ja toimintamme uskottavaa ja laajalle vaikuttavaa. On tärkeää tarkistaa rivejä. Löytää yhteinen sydämen syke. Näin Jumalan siunaus voi olla vaikuttamassa keskellämme ja levitä kauttamme niin kuin alkuseurakunnan aikana tapahtui. (Apt.2:42-47)

Aiheet: Muut